Skip to content

Trend Stories -trenditarina osa 5

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisustamisen trenditarina osa 5:

ARJEN LUKSUSTA

Arjen luksusta jatkava keittiötrendi

Toimiva keittiö on yhdelle viimeisintä teknologiaa, toiselle helposti puhdistettavia tasoja. Keittiö on usein kodin kallein huone, joten sen uusiminen on iso päätös ja vaatii aina hyvää suunnittelua ennakolta. Varsinkin, jos keittiötä käyttää useampi henkilö perheessä, on hyvä kartoittaa, mitä kukin keittiöltä odottaa. Rakennuksen arkkitehtuuri, tilan mitoitus, viemärien sijainti ja seinien muokattavuus on hyvä huomioida. Haaveiden aamiaiskaappi tai iso saareke ei aina ole se järkevin ratkaisu, jos silloin joutuu muuten tinkimään asumisen mukavuudesta.

Tällä hetkellä etenkin uudisrakennuksiin rakennetaan pääsääntöisesti avokeittiöitä ja se on myös monen vakiohaave. Se ei ole osoittautunut kuitenkaan aina parhaimmaksi ratkaisuksuksi, joka toimisi joka kodissa ja perheessä. Tämän ovat huomanneet esimerkiksi monet etätöitä kotonaan tekevät.

Ennen kuin ryntäät viimeisimpien trendien perään, on hyvä käyttää hetki harkinta-aikaa ja miettiä, miten käytät budjetin niin, että keittiö palvelee sinua vielä 20 vuoden kuluttua.

Trendikodissa on esillä Novartin  Nordic Nature -keittiö, joka sopii hyvin myös neljänteen Trendikodin trendiin Retrosti Skandi. Materiaalit ja väritys ovat nimensä mukaisesti pohjoismaisia mieltymyksiä mukailevia. Värit on lainattu pohjolan luonnosta. Ruskea tammiviilu ja vaaleat kvartsitasot ovat hillittyjä ja harmonisia. Korkeat uritetut ovet kätkevät sisäänsä kylmälaitteet. Korkeisiin kaapistoihin upotetaan myös uuni, ja Trendikodin tapauksessa uunit. Arjen luksusta tässä keittiössä tuovat materiaalien lisäksi gourmet-tason höyryuuni, jolla säästät vihannesten vitamiinit ja värit, sekä kaikkea muutakin hyvää tekevää, mistä et vielä edes tiennytkään!

Keittiö on kodin sydän ja aivot

Kotona kokkaamisesta on tullut suuri trendi. Tässä keittiössä voit myös vakumoida ja sous vide-kypsentää ruokaa. Jos perheessä esimerkiksi metsästetään tai hankitaan elintarvikkeita isoissa erissä, on ilmatiivistäminen hyvä keino säilyttää ruokaa. Se mahdollistaa tuotteiden mahtumisen pienempään tilaan sekä niiden pidemmän säilyvyyden.

Kaikki niksit voi nyt ottaa käyttöön tässä keittiössä, vaikka ei olisikaan ”masterchef”. Ammattikeittiön hienoudet ovat nyt myös kotitalouksien saatavilla. Lämpölaatikossa voit esilämmittää astiat ennen tarjoilua tai pitää valmiin ruuan lämpimänä ilman uudelleen lämmitystä.

Ai että, integroidusta kahvikoneesta saat nappia painamalla juuri sinulle mieleistä vastajauhettua kahvia. Todellista arjen luksusta, kun ei tarvitse arpoa montako mitallista sinne suodatinpussiin heitetään poroja.

Laatikossa kaikki järjestyksessä

Samalla, kun olemme siirtyneet pääosin avokeittiöihin, ovat yläkaapit ja tuo suomalaisten Marttojen oiva keksintö, ”tiskikaappi”, kadonnut keittiöistämme. Muualla maailmassahan tätä ei juuri tunnetakaan. Ergonomia on myös parantunut, kun ei tarvitse kurkotella tai kyyristellä löytääkseen kaapin perältä juuri sitä oikean mallista kakkuvuokaa. Laatikko ei sinänsä ole uusi keksintö keittiössä, ja niitä suositaankin juuri käytännöllisyyden vuoksi. Nyt järjestyksen pito niissäkin on entistä helpompaa, kun sisälaatikot ja varusteluosat ovat osa laadukasta keittiötäsi. Kaikki on käden ulottuvilla, mutta silti piilossa muiden katseilta ja poissa työskentelytasoilta.

Avokeittiöt ovat myös tehneet keittiökaapeista ”salonkikelpoisempia” ja muuhun sisustukseen peremmin istuvia. Sokkelilevy ei erotu sivuprofiilissa, kun kaappien päädyt on levytetty ja myös kaappien välit ovat huonekalumaisesti välilevyllä eriytettynä kaapin pinnasta. Pieni asia, mutta iso vaikutus keittiön visuaalisessa ilmeessä.

Keittiöissä on vuosien saatossa tapahtunut paljon, myös värien ja materiaalien lisäksi. Vaikka meillä on Trendikodin keittiössä tämä tammiviiluinen ovi, on vaihtoehtoja väreissä nyt runsaasti. Valkoinen ei tietenkään ole kadonnut mihinkään. Musta keittiö on edelleen suosiossa, vaikka hiekka sekä vaaleat, murretut vihreän sävyt ovat korvanneet mustan suosiota. Erilaiset kivitasot tuovat arkeesi luksusta. Ja sitten on tietysti välitila, joka voi olla juuri se keittiön kokonaisuuden kohottaja, on se sitten nostettu marmoritaso tai moderni laatta.

Tässä on tietenkin vain osa Trendikodissa nähtävästä skandi retroilusta. Tervetuloa inspiroitumaan!

Terveiset Trendikodista

Malla

 

 

PSST! Tule linjoille Kevätmessut x Novart Trend Stories IG liveen 21.3. klo 19.00!

Suorassa live-lähetyksessä tiistaina 21.3. klo 19.00 Lanternan Novart-myymälässä Malla Tapion haastateltavana on Novart-keittiöiden asiantuntija Leevi Sundberg. Novart on uusiutunut. Kerromme livessä enemmän brändiuudistuksesta, keittiötrendeistä, oviväreistä, vimpaimista, vetimistä tai vetimettömyydestä Trend Stores -Instagram Live -sarjassa. Voit tallentaa livelähetyksestä muistutuksen kevatmessut_official Instagram -sivulta.

Onko sinulla jokin kysymys, jonka haluaisit esittää liittyen Novartin tuotteisiin tai kaipaatko keittiövinkkejä? Leevi ja Malla vastaavat liven aikana kysymyksiin, joita voit jättää jo ennakkoon Kevätmessujen Ig-tilillä @kevatmessut_official Kevätmessut x Novart Trend Stories -postauksessa! Kysymyksiä voi laittaa myös liven aikana! Kaikkien kysymysten jättäneiden kesken arvomme messulippuja, ja näin sinäkin voit päästä paikan päälle Kevätmessuille aistimaan Trendikodin Retrosti skandi -trendiä!

Tervetuloa inspiroitumaan Kevätmessujen Trendikotiin 30.3.–2.4.!